Timo Haimala

Olen 1956 syntynyt kemiantekniikan ja tuotantotalouden diplomi-insinööri, perheellinen (vaimo ja kaksi aikuista lasta, yksi lapsenlapsi), syntyisin Imatralta. Reilu vuosi sitten siirryin työelämästä eläkkeelle nauttimaan seuraavaa vaihetta elämässäni.

Olen asunut Järvenpäässä jo vuodesta 1984 ja vuodesta 1998 Kaakkolassa. Ennen Kaakkolaa asuimme myös keskustan alueella ja Kinnarissa.

Työurani koostuu lähinnä erilaisista myynnin johtotehtävistä kansainvälisen suuryrityksen palveluksessa Pohjoismaiden, Britannian ja Venäjän markkinoilla. Minulla oli urani aikana mahdollisuus työskennellä muoviraaka-aineiden, sähkö- ja valaistustekniikan sekä viimeiset vuodet terveysteknologian tuotteiden ja palvelujen parissa.

Vietämme ympärivuotisesti paljon aikaa Kaakkolan ohella mökillämme Kerimäen Raikuussa, pohjoisella Saimaalla. Olen ahkera golfari ja seuraan intohimoisesti jalkapalloa paikallisella ja kansainvälisellä tasolla. Olen ollut lähes kolmekymmentä vuotta mukana jalkapalloerotuomaritoiminnassa, nyt tosin jo evp tuomari, mutta vielä mukana auttamassa nuorempia tuomarinalkuja.

Olin opiskeluaikana ja myös heti valmistuttuani aktiivisesti mukana opiskelija- ja kunnallispolitiikassa Imatralla ja esimerkiksi opiskelijoiden edustajana Lappeenrannan Teknisen Korkeakoulun hallinnossa. Imatralla olin jonkin aikaa asuntolautakunnan jäsenenä.

Sosialidemokraatti olen ollut poliittisesta heräämisestäni alkaen. Koen SDP.n arvot oikeiksi ja omikseni. Olen jäsenenä Järvenpään Työväenyhdistyksen johtokunnassa.

Viimeisin heräämiseni koskee käsittämätöntä vimmaa aloittaa kaivostoiminta Järvi-Suomen alueella. Tuen sydänmestäni Pro Heinävesi ja Saimaa Ilman Kaivoksia ryhmiä ja niiden toimintaa ja vaikutuspyrkimyksiä. (Siksi linkki myös sinne alempana sivuillani.) Kaivoslain totaalinen uudistus ja kuntien ja asukkaiden vaikutusmahdollisuuksien lisääminen kaivoshankkeisiin on todella kiireellisesti tarpeen.

Koen omaavani kykyä, halua ja aikaa hoitaa myös Järvenpään yhteisiä asioita. Siksi olen ehdolla kunnallisvaaleissa.

PIDETÄÄN HUOLTA JÄRVENPÄÄSTÄ. JÄRVENPÄÄ PITÄÄ HUOLTA MEISTÄ.